Orimattilan jätevesipuhdistamo
Orimattilan kaupungin Vääräkosken jätevesipuhdistamo aloitti yhteistyön Teoteamin kanssa 90-luvulla. Nykyisin lähes koko puhdistusprosessi perustuu Teoteamin toimittamiin logiikoihin ja järjestelmiin. Teoteam valittiin kumppaniksi, koska hyvät huhut olivat kiertäneet Orimattilaankin. Huhut pitivät paikkansa.
Orimattilan jätevesipuhdistamon uudistukset toteutettiin asteittain. 90-luvun puolivälissä aloitettiin nitrifikaation-koeajot. Koska jätevesipuhdistamolla on kaksi linjaa, toteutettiin kehitystyö ensin yhteen linjaan ja vertailtiin vanhaan. Näin toimimalla saatiin aina varmaa tietoa prosessin tehokkuudesta.
90-luvun loppupuolella aloitettiin kokonaistyppiajon kehitys ja tehostus. Lupaehdot eivät edellyttäneet sitä korkeaa tasoa, joka järjestelmällä saavutettiin. Projekti kiinnosti ympäristökeskuksia ja järjestöjä. Lupaehdot tarkoittavat usein miljoonien eurojen menoja. Sen sijaan nyt saatiin tukia ja varauduttiin samalla tulevaisuuteen.
Ennen puhdistamoon tuotavien sakokaivolietteiden määrien ilmoitus perustui lähinnä hyvään uskoon. Nykyisin järjestelmä mittaa määrät automaattisesti ja tulostaa lopuksi tuojalle kuitin ja laskun. Järjestelmä on lähes automaattinen – vain kuittipaperia täytyy muistaa lisätä.
Seuraavaksi kokeiltiin biologista ravinteiden poistoa. Lähes kymmeneen vuoteen ei laitoksen biologisella puolella ole tarvinnut käyttää kemikaaleja. Kaikki saatiin aikaan loppujen lopuksi pienillä sisäisillä muutoksilla.
Saneeraamalla vanhoja logiikkoja on saavutettu luotettavuutta ja säästöjä. Uusia rakennuksia, tai suuria linjastoja ei ole tarvittu. Koneellinen prosessien ohjaus on itsessään helpottanut työtä laitoksella. Esimerkiksi ilmastuksen ohjausta ja lietteenpoistoa ei tarvitse enää säätää käsin. Mutta logiikkaa on tietysti joka päivä seurattava.
Pitkän suhteen ansiosta Teoteam tuntee laitoksen kuin omansa. Vuorovaikutus pelaa, ja pojat tietävät tarkkaan mitä tekevät. Nykyisin Teoteam jatkaa yhä esimerkiksi kuormitustarkkailun kehityksen parissa.
"Nykyisin lähes koko puhdistusprosessi perustuu Teoteamin toimittamiin logiikoihin ja järjestelmiin."
- Puhdistamonhoitaja Markku Ahlstedt