Reijo Ruohola, vanhempi asiantuntija

Sytyttävä kipinä

Yrittäjän oppiin Reijo, Teoteamin tuleva toimitusjohtaja, pääsi jo 10-vuotiaana kysellessään Yläneen pitäjän kanttorilta, josko tältä irtoaisi muutama hanurinsoiton salaisuus. Tähän kanttori tiuskaisi "Kirja vaan käteen ja itse opettelemaan siitä."

Kirkon herran kivahdus on vienyt pitkälle: Reijo on mennyt ja tehnyt itse, perustanut oman yrityksen, saavuttanut päämääränsä ja luotsannut Teoteamin 15 vuoden uurastuksen jälkeen kansainväliseksi, korkean tason automaation asiantuntijaksi. Niin, ja tulihan se haitarinsoittokin opetelluksi. Siellä missä Repe laittaa säveliksi, hymyt ilmestyvät ympäri huonetta ja polkka pyörii seinillä.

"Teoteamissä pidetään tärkeänä myös elämän iloa siinä missä muita ydinarvojamme: tasa-arvoa, toisten kunnioittamista, avoimuutta ja luotettavuutta", kertoo Repe, jolta sujuvat niin kokonaisuudet että kiemuraisten prosessien yksityiskohdat vuosikymmenien kokemuksella.

Vuonna 2012 Reijo myi osuutensa yrityksestä, jonka jälkeen hän on työskennellyt Teoteamissa vanhempana asiantuntijana. Erityisaloja ovat vedenkäsittely, sähköinstrumentointi, automaatio ja kaukovalvonta. 

Yhteystiedot

Reijo Ruohola
Vanhempi asiantuntija

Gsm: 0500 352 038
Puh: 010 470 8000
Fax: (03) 753 3387
etunimi.sukunimi@teoteam.fi